Vapaus ja vastuu

"Ilman pelkoa."

En ole kirjoituksissani kovin paljoa ottanut kantaa ajankohtaisiin asioihin, jollei oteta huomioon jouluja ja pääsiäisiä ynnä muita vakiotapahtumia. Irtiotto on saanut olla myös lukijalle lintukoto, missä kaukana on kavala maailma.

Joskus kaukainen maailma rynnii kuitenkin kotikoloon kaikilla kanavilla. Televisiossa, sanomalehdissä, Internetin uutisissa, facebookissa, sähköposteissa. Silmiä ei ole tarkoituskaan ummistaa, ei korvia peittää eikä ajatuksia tukahduttaa. Ei kaikki mitä maailmalla tapahtuu kosketa. Tähän ikään mennessä on jo aika turtunut. Jotkut asiat pistävät kuitenkin miettimään syitä ja seurauksia, ja motiiveja ihmisen tekojen takana. Se että niitä ymmärtää ei tarkoita sitä, että ne hyväksyisi. Jotkut asiat menevät sen rajan yli.  

"Vapaat aivot."

Kuivien viikkojen jälkeen tervetulleen sateen ropinan sijaan kirjoitankin vapaudesta. Sananvapaudesta, uskonvapaudesta, vapaudesta kulkea kadulla, valita ammattinsa ja elämänkumppaninsa, kuunnella ja lukea sitä mitä haluaa, vapaudesta kokoontua, äänestää tai olla äänestämättä. Ihmisen vapaus ja oikeudet kulkevat käsi kädessä. Kun kajoaa niistä yhteen, koskee väkisinkin myös toiseen.

Vapauden mukana tulee vastuu ja velvollisuus. Vastuu omasta itsestään ja valinnoistaan, sanoistaan ja teoistaan, ja velvollisuus kunnioittaa muita ihmisiä ja heidän valintojaan, heidän etnistä taustaansa, uskontoa, kieltä ja ruokavaliota. Heidän erilaisuuttaan.

Valitettavasti kunnioitus toista ihmistä ja tämän henkeä kohtaan ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa ollut kovin korkeassa kurssissa. Ei ollut silloin kun kristittyjä heitettiin leijonien eteen, ei silloin kun katolisen kirkon inkvisitio kidutti ja poltti harhaoppisia elävältä, ei silloinkaan kun orjia laivattiin Amerikkaan eikä edes nykyajan hikipajoissa Kiinassa, joissa lapset ja aikuiset tekevät tuotteita länsimaisille markkinoille orjuuteen verrattavissa oloissa. Natsit vainosivat juutalaisia, juutalaiset vainoavat palestiinalaisia, amerikkalaiset muslimeja ja muslimit länsimaalaisia, ja niin edelleen. Voisin jatkaa listaa, mutta varmaan ymmärsitte jo mistä on kyse; kunnioituksen puutteesta.

Ihminen lentää kuuhun, siirtää sydämiä, kommunikoi langattomasti maapallon toiselle puolelle ja tekee juomavettä paskasta. Miksei ihminen osaa kunnioittaa toista ihmistä? Mikä siinä on niin vaikeaa? Eikö sen oppiminen sisälly koti- tai koulukasvatukseen, eikö se kuulu omaan kulttuuriin? Eikö se olekaan selkärankaan rakennettu itsestäänselvyys? Työelämässä ollessani ajattelin, että kunnioitus pitää ansaita. Nyt pidän sitä yhtenä ihmisen perusoikeuksista. 

Ihmisen motivaattoreista suurimmat ovat uskonto, raha ja rakkaus. Niiden nimissä puhutaan kauniita sanoja ja tehdään hirmutekoja. Pahimmillaan ne sokaisevat, ja ihminen menettää niin harkintakykynsä kuin oikeellisuudentajunsa, mutta ennen kaikkea kunnioituksen toista ihmistä kohtaan. Omasta itsestä, omista tarpeista ja toiveista tulee oman maailman napa ja kaikkein tärkein asia, ja muut ihmiset on lupa survoa jalkoihinsa. Kaikki on sallittua sodassa, rakkaudessa ja rahan hankkimisessa – niinhän se meni?

Terrorismi on vain yksi nykyaikana käytetyistä tavoista riistää ihmisen vapaus itsekkäiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Terrorismi on kauhun kylvämistä. Kauhun piinaamat ihmiset eivät tietenkään pysty kunnioittamaan sen aiheuttajaa sen enempää kuin terroristi uhrejaan. He tuntevat vain pelkoa, ja pelko vie ihmiseltä vapauden. Heistä tulee vankeja omassa elämässään. 

Öljy-yhtiöt imevät maapallon tyhjiin.

Veikkaan, ei, en veikkaa vaan tiedän ilman kristallipalloakin, että maailmasta ei sodat ja terrorismi lopu niin kauan kuin maan pinnalla harjoitetaan uskontoja ja öljynporausta. Niin kauan itsekkäät motiivit ajavat ihmistä tekoihin, joissa toisen ihmisen kunnioitus unohtuu tai sillä ei ole merkitystä. Sinä päivänä kun suurvaltojen päättäjät, valtauskontojen, ääriliikkeiden ja globaalien yritysten johtajat ovat valmiita istuutumaan saman pöydän ääreen toisiaan kunnioittaen, voidaan alkaa haaveilla rauhasta. Ei taida ihan heti tapahtua. Käynnissä on sellainen pahan kierre, että siitä ulospääsy näyttää mahdottomalta. 

Pitääkö meidän siis nostaa kädet pystyyn ja antautua epätoivoisen tilanteen edessä? Ei tietenkään. Mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Sen kun tietäisin, saisin takuuvarmasti Nobelin rauhanpalkinnon. Voidaan itse kukin aloittaa kuitenkin omalta tontiltamme: kunnioitetaan toinen toistamme. Annetaan jokaisen olla oma itsensä ja elää omaa elämäänsä. Ei kajota toistemme vapauteen.  

"Asuntoja, maata, vapautta, terveyttä,
koulutusta, leipää, rauhaa, itsenäisyyttä."

Aloittaessani Irtiotto-blogin tarkoituksenani oli kertoa Portugalista ja elämänmenosta täällä. Joskus vähän harhailen aiheesta. Niin voi käydä kun on tilaa ajatella ja olla luova. Se sallittaneen.

Kuvissa graffiteja Lissabonista ja Portosta. Ilmaisunvapautta on käytetty koko kerrostalon mitalla.