torstai 2. heinäkuuta 2015

Anna meille meidän jokapäiväinen ärsytyksemme

Siipipuoli.
Liityin talvella facebookissa muutamaan käsityöryhmään ja muuhun harrasteryhmään. Olen saanut niistä paljon ideoita omiin käsitöihin ja kokeillut montaa uutta tekniikkaa, ja saanut vinkkejä myös puutarhanhoitoon. Samojen asioiden harrastajat ovat innokkaita esittelemään aikaansaannoksiaan ja kommentoimaan toistensa töitä. Varsinkin Vilkasta virkkausta -ryhmässä vasta-alkaneita koukunkäyttäjiä kannustetaan antaumuksella, joka välistä saa silmät vettymään, ja nähdään oikeasti vaivaa jonkun pyytäessä neuvoa tai vinkkejä.

Kovin kauaa ei tarvitse keskusteluketjuja seurata, kun jo huomaa että ryhmiin mahtuu myös ärhäkämpiä kommentoijia. Niitä, jotka nähtävästi ehtivät lukea joka ikisen postauksen ja sisäistää sen, ja niinpä kun kymmenettä kertaa joku laittaa vaikkapa puutarharyhmään ruttojuuren kuvan ja kysyy mikäköhän tämä kauheeeesti leviävä kasvi on, niin ei mene kuin sekunti tai kaksi kun on joku jo kommentoinut: ”Se on se p.rkl..n ruttojuuri, etkö sä pösilö ole jo nähnyt sen kuvaa sata kertaa täällä!”

"Huhuu!" Kummitus. 
Prrrrkl! Ärh!
Oih ja voih, kuinka tekee hyvää purkaa paineita ja turhautumista siitä kun lapsena otettiin tutti pois ja kouluunkin joutui menemään vaikka oli kurkku kipeä eikä työpaikalla saanut ansaitsemaansa ylennystä vaan sen sai se tyhmä blondi, joka nuoleskeli esimiestään ties mistä. Argh! Siitäs sait senkin tyhmä ruttojuurenkuvaaja!
Jeee! Nyt on taas intoa ja puhtia tehdä vaikka mitä, paitsi että sitä ennen pitää katsoa mitä muuta typerää netistä löytyy. Ja kirjoittaa muutama naseva kommentti. Ehtiihän sitä ulos aurinkoon myöhemminkin…

Kyllä, ärsyyntyminen ja sen purkaminen tuntuu hyvältä. Sillä saa kivan adrenaliini-injektion, se voimaannuttaa tavalla, joka melkein salpaa hetkeksi hengen. Päivittäiseen ärsytysannokseen voi muodostua paha riippuvuussuhde. Ilman sitä olisi ontto olo. 

Ärtymisenergia on kuitenkin negatiivista energiaa. Salakavalasti se kaluaa sisältäpäin, järsii sepelvaltimoita, nostaa verenpainetta ja poks! Stressitila on valmis. ”Potutukseen ei kuole”, sanoi joku kerran, ehkä useamminkin. Kyllä siihen muuten voi kuolla. Sepelvaltimotaudissa riskitekijät ovat nämä: geeniperimä, elintavat ja stressi. Näin minulle sanoi työterveyslääkäri tutkiessaan kolesteroliarvojani ja tentatessaan suvun sydäntauteja, työstressiäni ja tupakointiani (en tupakoi). Geeniperimään ei voi vaikuttaa, ruokavaliolla on rajallinen vaikutus kolesteroliin silloin kun sydäntautitaipumus on perinnöllistä ja stressi on mitä on. Jos on taipuvainen stressaamaan, niin kyllähän aiheen halutessaan löytää vaikka liian kirkkaasta auringonpaisteesta.

Enkeli.
Eikö sitten muka saisi koskaan saa ärsyyntyä? Saa toki. Mutta tyhjänpäiväisistä syistä sitä negatiivista energialatausta ei kannata itseensä kerätä. Ärsyynnytään vaan, mutta vain silloin kun on oikeasti aihetta, ja päästetään paineet pois jollain sopivalla tavalla. Minä paiskon tavaroita lattiaan. Mitä sinä teet?

Silmiini töksähti jokin aika sitten johonkin facebookin käsityöryhmään postitettu, keskellä yötä tehty blogikirjoitus, jonka saatetekstissä kirjoittaja kertoi pikkutunneilla pohtineensa em. ryhmiä ja sitä mikä häntä niissä ärsyttää. Jo saateteksti oli provosoiva. Että pitää oikein koko käsityömaailmalle jakaa se, mikä itseä ärsyttää. Mietin hetken aikaa, että klikkaanpa itseni blogiin ja katson mistä kiikastaa. Minuahan ärsyttää se kun jotakuta ärsyttää jokin asia. Saan siitä kivat kicksit. 

Etusormeni kuitenkin pysähtyi ennen kuin ehdin klikata hiirtä. Mietin hetken ja päätin, että tänään en anna itseni ärsyyntyä, en ainakaan mistään aggressiota enteilevästä blogikirjoituksesta. Miksi? Koska se on turhaa. Se ei ole tarpeen. En tarvitse ärsytyksen aikaansaamaa negatiivista energiaa. On paljon asioita, joista saan positiivista energiaa. Keskitän tekemisen niihin. Kaivan vähän lankaa ja virkkuukoukun ja teen itselleni kukkahatun. Sitten voin tituleerata itseäni Kukkahattutädiksi. Voitte te muutkin kutsua minua niin. En ärsyynny siitä.

Ärsyyntymistä voi niin halutessaan kerätä monesta lähteestä; puoliso ei siivoa keittiössä jälkiään, koirat ja kissat kantavat sisälle kuraa ja kuolleita hiiriä, taas sataa tai ei sada, on liian kuumaa tai liian kylmää, kesästä on jo puolet mennyt eikä se ole kunnolla vielä edes alkanut, lapset valittavat tekemisen puutetta ja silti pelaavat koko ajan tietokoneella, ruoho kasvaa liian nopeasti, salaatit liian hitaasti, olut oli haaleaa ja loppui taas, kohta loma on ohi ja pitää taas mennä töihin ja olla sen tyhmän esimiehen komenneltavana aina jouluun asti, ärh, ärh, ärh, ärsyttää niin prkleesti!!!

Nappisilmä.
Puuuuuhhhh! Henkäisepä ilmat pihalle, keuhkot kasaan. Vedä syvään henkeä. Nyt hengitä rauhallisesti. Pyörittele olkapäitä vastapäivään. Sitten myötäpäivään. Ravistele ja roikottele käsivarsia kunnes tunnet itsesi apinaksi. Ravistele päätä niin että posket helskyvät. RELAA. OTA IISISTI. Ei se mitään vaikka tutti otettiin pois kun olit pieni ja jouduit imeskelemään peukaloa nukkuaksesi. Ei se mitään vaikka kouluun piti mennä kipeänä ja nuhainen koulukaveri sai jäädä kotiin. Ei sekään haittaa vaikka ylennyksen sai joku tyhmä blondi ja nyt hänellä on firman työsuhdeauto ja sinä ajaa louskutat vanhalla fiiatilla. Sinulla on nyt kesä ja elämä elettävänä. Ei kannata tuhlata sitä ärsyilyyn. Pyyhkäise puolisosi ripottelemat leivänmurut pöydältä, rapsuta koiraa ja kyhnytä kissaa, neulo villasukat jos varpaita paleltaa, lähde lenkille. Hanki itsellesi hyvä mieli ja elä hyvä loppukesä. Valinta on sinun, miten sen teet.

Ugh, Kukkahattutäti on puhunut. 


Koska sattuneesta syystä en ole oikein päässyt pihaa pidemmälle kuvausretkille, on näissä kuvissa pihalla pörränneitä perhosia. Niitä ei näyttänyt ärsyttävän se, että heiluin siinä likellä järeän makroni kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti