Onnea on… kuiva tyyny

Joulun tienoilla tapahtui se mikä tapahtuu joka talvi, ennemmin tai myöhemmin: säistä vastaava pyhimys, São Pedro, väänsi taivahan vesihanat auki ja lompsi itse lomalle. Siitä lähtien hän on, olen jokseenkin varma, paistatellut päivää poutapilven longalla jossain lämpimässä ja aurinkoisessa ja kuivassa paikassa, eikä hänellä näytä olevan kiirettä takaisin.

Sillä välin täällä Portugalissa on tipahdellut vettä taivaalta melkein joka päivä, välillä enemmällä, välillä vähemmällä innolla. Alkuaikojen jälkeen lämpötilakin on laskenut, mikä on toisaalta vähän keventänyt suhteellista ilmankosteutta. Se ei ole enää ihan 97 %.

Sisätiloissa tilanne on jotenkuten kiikunkaakun hallinnassa, kun juoksutan kosteudenpoistolaitetta huoneesta toiseen: aamulla alakerran kylpyhuoneeseen kun pesaisen hiukset, sitten kun siellä on kuivaa, kannan koneen yläkertaan makuuhuoneeseemme, sieltä ylätasanteelle ja mahdollisesti toiseen kylpyhuoneeseen, takaisin alakertaan ja työhuoneeseen, missä on paljon kankaita ja lankoja, sitten ala-aulaan ja oikein kosteina päivinä myös keittiöön, vielä takaisin kylpyhuoneeseen, kun käymme suihkussa, ja illansuussa uudestaan ylös kuivattamaan vanhanrouvan huoneen ennen kuin hän menee nukkumaan.

Pelkästään raskaan laitteen rahtaaminen paikasta toiseen, ylös ja alas ja ylös ja alas, käy pienestä treenistä. Mitä minä kuntosalilla muka tekisin? Jos täällä kylillä sellaista siis olisi.

En maininnut olohuonetta. Illansuussa takkaan laitettava tuli kierrättää ja kuivattaa ilmaa. Puita kuluu kopallisen verran illassa. Talossa on systeemi, joka kierrättää takan poistoilman lämmön putkia pitkin yläkerran huoneisiin, kun kytketään vintillä oleva tuuletin päälle. Emme ole kuitenkaan käyttäneet sitä. Lämpö on aika vähäistä, ja mielestäni se haisee vähän savulle.

On sateen lomaan mahtunut toki aurinkoisiakin päiviä. Ne voi tosin laskea yhden käden sormilla, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Kun säätiedotus lupaa aurinkoa seuraavalle päivälle, pesen edellisenä iltana pyykkiä ja hyökkään heti aamusta ripustamaan ne ulos aurinkoon. Hyvässä lykyssä ne ehtivät kuivua päivän aikana, mutta aina ei. Illansuussa pyykit pitää kerätä narulta pois ja viedä takaisin sitten kun sää sallii. 

Ulos aurinkoa ottamaan, apanhar sol, vien myös petivaatteet. Untuvatyynyt tuntuvat imevän tehokkaasti kosteutta, mutta kun olen käyttänyt sellaisia vuosikymmeniä, en osaa vaihtaa keinokuitutyynyihin. Joistakin juurtuneista tavoista sitä pitää kiinni kynsin, hampain ja varpain. Muutaman sadepäivän jälkeen untuvatyyny on kaikesta huoneenkuivatuksesta huolimatta raskas ja nahkea. Inhottava siis. Vetäisen sen päälle unihuopaani, äidin lähettämää fleece-peittoa, ja matkaan höyhensaarille.

Viime viikolla oli peräti kaksi peräkkäistä aurinkoista päivää, perjantai ja lauantai. Heti perjantaiaamuna kiikutin ulos narulle kaksi koneellista pyykkiä ja kuivatustelineen päälle tyynyt, lauantaiaamuna uudet pyykit ja samat tyynyt. Carlos viritti lisää narua pihan perälle, jotta saatiin meidän ja vanhanrouvan peitot ulos tuulettumaan. Aurinko viritti minuun siivousvireen, pistin imuroiden ja sain pitkästä aikaa pestyä keittiön lattian ja vähän olohuoneestakin koirantassunjälkiä. Siivoaminen on kivaa kun on siihen sopiva ilma. Muulloin kuivaa pakkopullaa. 

Saatuani lauantaina siivouksen päätteeksi olohuoneeseen tuoreet kukat maljakkoon – kalloja laitumen laidalta kiivipuun alta – päätin, että nyt on siivousoluen aika. Vanharouva oli lähtenyt serkkunsa luo, Carlos teki lähtöä kahvilaan, pyysi minua mukaan, mutta päätin jäädä kotiin. Kapusin oluttölkin kanssa pihan perälle, piharakennuksen vintin rappusille, minne aurinko paistaa pisimpään illalla. Tummassa villamekossa ja mustassa villatakissa tuli kuuma. Pistin silmät kiinni ja leikin olevani saunassa. Rappuset olivat lauteeni, syliin tunkenut, kuumuutta läähättävä rottweilerinpuolikas kiukaani ja kädessä oleva Super Bock saunaolueni. Oli melkein ihan aito lauantai-illan tunnelma.

Hikoiltuani lauteilla tarpeeksi menin suihkuun. Illalla söimme makkaraa ja perunamuussia.

Sunnuntaiaamuna raotellessani silmiä ajattelin, kuinka ihanaa on kun pään alla on kuiva tyyny. Kerroin siitä kohta Carlosillekin, ja senkin, että onnellisuuden salaisuus on siinä, että osaa löytää sen pienistä asioista. Ei tarvitse olla kuningas. Hän totesi, etteivät kaikki kuninkaat ole onnellisia.

Olimme hetkeä aiemmin keskustelleet Portugalin viimeisestä kuninkaasta ja tämän jälkeläisistä, joista joku markiisi se ja se olisi uusi kuningas jos monarkia palautettaisiin, kuten viimeisimmissä parlamenttivaaleissa jokin puolue ajoi asianaan.

Vinksallaan. 

Sunnuntaina pidetään presidentinvaalit. ”Taas yksi presidentti lisää kansan elätettäväksi”, totesi vierustoveri ruokapöydässä. Ennestään heitä on viisi elossa olevaa. Monarkia tulisi varmaan halvemmaksi, ja olisi sitä paitsi paljon romanttisempaa. Prinsseissä ja prinsessoissa on jotain, joka vetoaa pikkutyttöön minussa. Siihen, joka salaa päiväunelmoi tiaroista ja pöyheistä hameista ja herneistä patjan alla ja lasikengistä ja uljaista prinsseistä. 

Mutta koska en ole prinsessa enkä tuntisi mitään vaikka patjani alla olisi kokonainen hernepussi, olen onnellinen kuivasta tyynystä silloin kun voin, ja siitä, että voin ottaa saunaoluen ulkona keskellä tammikuuta, poimia puusta kypsän appelsiinin ja kukkia pellonlaidalta, ja monesta muusta pienestä asiasta. 

Aurinkoiset kuvat Guimarãesin kaupungista, jossa Portugalin sanotaan saaneen alkunsa.