Terveydenhoitoa portugalilaisittain

Muutama päivä sitten Suomessakin uutisoitiin ikävästä tapauksesta, kun alle 30-vuotias aivoverenvuodon saanut mies menehtyi odottaessaan kolmatta päivää leikkaukseen pääsyä. Onnetonta oli, että hän sairastui perjantaina, ja hänet vietiin lissabonilaiseen sairaalaan, jossa ei viikonloppuisin tehdä neurokirurgisia leikkauksia. Tapaus nostatti Portugalissa luonnollisesti suuren kohun, varsinkin kun kävi ilmi, että kyseisessä sairaalassa neurokirurgian henkilökunta ei ole viikonloppuisin töissä säästötoimien vuoksi. Sitä, miksi miestä ei siirretty toiseen sairaalaan, selvitetään.

Tällainen tapaus pistää tietenkin miettimään terveyden- ja sairaanhoidon tasoa säästökuurin kourissa pyristelevässä maassa. Hyvä tahtokaan ei riitä hoitamaan jos ei ole tarpeeksi henkilökuntaa. Varsinkin julkisissa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa sekä lääkärien että hoitajien palkkataso on niin surkea, ettei ole ihme, että hoitohenkilökunta hakeutuu yksityisiin sairaaloihin tai ulkomaille. Terveydenhoitoon kohdistuvat kululeikkaukset ovat aina väärä kohde.

Hakeuduin itse noin vuosi sitten paikallisen terveyskeskuksen pakeille, sillä eteisvärinätaipumus vaatii aika ajoin sydänfilmin ja muutaman peruskokeen oton. Minulle nimettiin oma perhelääkäri (médico da família), joka on sattumoisin kotoisin Venäjältä, ja varattiin hänelle aika. Kun paria viikkoa myöhemmin menin vastaanotolle, lääkäri teki perusterveysselvityksen, otti painon ja pituuden ja mittasi verenpaineen. Hän määräsi minulle laboratoriotutkimusten lisäksi kolme muuta tutkimusta: sydänfilmin lisäksi yhden tutkimuksen ikäni vuoksi ja toisen vanhan vaivan uusiutumisen vuoksi. Samalla varattiin seuraava aika ja vietiin hoitajan luo ottamaan jäykkäkouristusrokotus. Vastaanottomaksu oli viisi euroa.

Marssin läheiseen laboratorioon (analises clínicas) kokeita varten. Periaatteessa voi käydä missä tahansa laboratoriossa, jolla on sopimus valtion kanssa. Kokeet maksoivat muutaman euron ja tulokset sain hakea sieltä itse kun ne valmistuivat. Ne saa pyydettäessä myös sähköpostitse.

Kolmen muun tutkimuslähetteen kanssa menin Vila do Condeen Santa Casa de Misericórdian tutkimusyksikköön varaamaan ensin ajat. Olin henkisesti varautunut juoksemaan Vilassa kolmena päivänä joskus monen kuukauden kuluttua. No ei. Virkailija naputteli tietokonetta ja kysyi mihin aikaan päivästä minulle sopisi parhaiten tulla. Tutkimukset ajoitettiin kahden viikon päähän samalle päivälle viiden minuutin välein.

Tutkimukset maksoivat taas muutaman euron, ja tulokset sain hakea samasta paikasta seuraavana päivänä. Sain rauhassa kotona lukea kirjalliset lausunnot, joten lääkärin vastaanotolla ei mennyt aikaa selittämiseen puolin tai toisin.

Minusta tämä toimii ihan hyvin.

Ensimmäisellä vastaanottokäynnillä koholla ollut verenpaine aiheuttaa yhä seurantaa, vaikka se on sittemmin ollut ihan normaali. Kohonneeseen verenpaineeseen tunnutaan suhtautuvan vakavasti, ehkä siksi, kun aivoveritulppa on yleinen kuolinsyy. Sen sijaan että minulta olisi kyselty suolan käytöstä ja nassuttamani salmiakin määrästä, on toppuuteltu juomasta niin paljoa vihreää teetä. Kun ennen lipittelin melkein litran verran aamussa, olenkin nyt laskenut sen pariin mukilliseen. Ei, en ole siirtynyt suurempaan mukiin.

Perusterveydenhuolto näyttää siis toimivan ihan hyvin. Tosin vanha, uusiutunut vaivani olisi varmasti jo leikattu Suomessa, täällä ei, mutta lisätutkimuksia sen vuoksi on nyt tehty.

Päivystyspoliklinikoidenkin ruuhkista uutisoidaan aika ajoin. Ongelman taustalla on muun muassa se, että flunssaiset ja muut ”pikkuvaivaiset” ihmiset hakeutuvat sairaaloihin terveyskeskusten sijaan. Perhelääkäreillä on päivystysaikoja ilman ajanvarausta, mutta niiden aikojen ulkopuolella voi olla vaikea saada akuuttiin vaivaan apua. On lisäksi paikkakuntia, joilla lääkäripulan takia ei kaikille asukkaille voida nimetä omaa perhelääkäriä. Sen vuoksi on järjestetty jopa mielenosoituksia.

Iso ero Suomeen verrattuna on sekin, että joitakin lääkkeitä voi ostaa ilman reseptiä, kunhan on tyhjä lääkepakkaus mukana. En sano että tämä koskisi kaikkia lääkkeitä, mutta ainakin rytmihäiriölääkkeet hoituvat ihan näppärästi. Antibiootteja ei kuitenkaan nykyään saa ilman reseptiä. Joistakin lääkkeistä valtio korvaa osan kun on lääkärin resepti.

Mikäli harkitsee Portugaliin muuttoa esim. eläköitymisen yhteydessä, voi mielestäni olla ihan rauhallisin mielin terveydenhoidon suhteen. Kelan kanssa tulee selvittää mitä papereita Suomesta tarvitaan mukaan, sillä eläkeläisen terveydenhoidon kustantaa Suomen valtio. Ei ole yhtään huono ajatus ottaa myöskään sairauskuluvakuutusta ennen muuttoa. Tuntuuhan se isolta summalta vuositasolla, mutta akuutissa sairastumisessa voi hakeutua yksityiseen sairaalaan ja välttyä mahdollisesti tuntien jonotukselta julkisessa sairaalassa. Ihan kuten Suomessakin. Eihän sielläkään kaikki pelaa täydellisesti.

Vietin muutama vuosi sitten yön Hyvinkään sairaalan päivystyksessä eteisvärinän iskettyä. Meitä oli samassa huoneessa muutama henkilö vierekkäin kovilla lavitsoilla, eikä paikalla ollut myöhään sunnuntai-iltana ainuttakaan valmista lääkäriä. Kuulin kun yövuorossa ollut kandi soitti hädissään jonnekin ja kysyi neuvoa mitä tälle ”flimmerille” tehdään. Syke huiteli silloin jossain 140 ja 190 välillä, ja hoitajat kävivät virittämässä valvontalaitteen hälytysrajoja, koska kone pimputti koko ajan. Yö meni valvoessa, ja aamulla kun vuoroon tuli pätevät lääkärit, aloitettiin lääkekokeilut. 

Luulen kuitenkin, että jos kyseessä olisi ollut sydäninfarkti eikä eteisvärinäkohtaus, olisi terveyskeskus lähettänyt minut ambulanssilla Helsinkiin eikä Hyvinkäälle.  Suomessa sairaaloiden välinen koordinaatio pelaa, Portugalissa se tuntuu vielä ontuvan, mutta ehkä asiaan hiljalleen saadaan parannusta.  

Tällä kertaa siis tylsähkö tarina terveydenhoidosta, ensi kerralla taas toisenlaiset jutut. 

Kuvat Ovarin pienestä kaupungista. Ihan vaan sattumalta valittu.