Jokaiselle jotakin

Vietimme keskiviikkona tuplajuhlaa. Täytin vuosia ja allekirjoitin Myllylahden kanssa kustannussopimuksen uudesta dekkarista. Se ilmestyy alkuvuodesta 2018. Tammikuun lopulla aloitettu käsikirjoitus on viime silausta vaille valmis. Kansikin on jo suunniteltu. On huimaa saada uusi kirja ulos niin pian ensimmäisen jälkeen. Töitä sen eteen on toki saanut tehdä, mutta enhän minä niitä pelkää.

Kävin aiemmin päivällä Vilassa maksamassa sotumaksun ja kävelemässä hiukan rannalla, sillä välin Carlos oli käynyt hakemassa herkkuja; alkuruuaksi kokonaisia katkarapuja, maksapatéta, savulohta, pääruuaksi kunnon pihvilihaa. Jälkkäriksi tekaisin suklaatäytekakun. Harvoin meillä herkutellaan tällä tavalla. Tai no, herkutellaanhan meillä joka päivä, mutta paljon huokeammilla ja arkisemmilla ruuilla. Eilen syötiin grillattua tuoremakkaraa, perunamuusia ja salaattia, jälkiruuaksi suklaakakkua. Ei hyvän ruuan tarvitse maksaa paljoa. Tarjouksessa oli makkarat. 

Keskiviikkona oli myös Ilta-Sanomissa haastatteluni, joka oli jatkoa pari vuotta sitten tehdylle downshifting-teemaiselle jutulle. En tiedä täyttääkö Irtiottoni varsinaisen leppoistamisen kriteerejä, välillä päivistä on leppoisuus kaukana, se rantakävelykin oli vasta toinen tänä vuonna. Edellinen oli lauantaina kun kävimme ottamassa kuvia juttua varten ja vähän muutenkin.

Carlosin alkaessa valmistelemaan illallista lukaisin pikaisesti jutun saamia kommentteja. Tiedän, ei pitäisi, sillä kuten arvasinkin, siellä oli kaikenlaista omituista väittämää. Paljon oli toki myös kannustavia kommentteja, mutta kumma miten ne ilkeät lauseet tarttuivat tehokkaammin mieleen. Meinasi mennä ilta pilalle. Mutta ei mennyt. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Vilaisin loput kommentit torstaina ja sain tietää seuraavaa: olen löytänyt itselleni rikkaan avomiehen, joka joutuu tekemään töitä tuplasti enemmän elättääkseen minut jotta voin näperrellä pikku juttuja. Kuulostaa ihan kivalta. Jos se olisi totta. Ei vaan ole.

Ulkomaille muuttaneihin tunnuttiin suhtautuvan karsaasti – paitsi ne, jotka olivat jo muuttaneet tai sellaisesta vielä haaveilivat. Ihan kuin olisi kansalaisvelvollisuus asua syntysijoillaan koko elämänsä. Saahan niin toki tehdä jos haluaa. Ulkomaillekin saa muuttaa jos mieli tekee. Suomi on vapaa maa, ei 338 424 neliökilometrin kokoinen vankila. Ja siellä on myös mielipiteenvapaus, kuten on uskoakseni Portugalissakin. Minun mielestäni sellaiset ihmiset, jotka harrastavat netissä vihakirjoituksia, esittävät perättömiä väitteitä tai lietsovat rasismia anonyymiyden suojista, voisivat ottaa kätöseensä jonkin hyvän kirjan ja avartaa maailmankatsomustaan lukemalla. 

Juttuun pääset tästä linkistä. 

Jotain olen oppinut Irtioton myötä. Olen oppinut päästämään irti siitä noidankehästä, johon negatiivinen ajattelu helposti syöksee ihmisen. En enää vatvo ja märehdi ikäviä asioita, kuten joskus ennen tein ihan luvattoman paljon. Pienet vastoinkäymiset kasvoivat kohtuuttoman kokoisiksi, elämää rajoittaviksi järkäleiksi. Negatiivisuudessa on jotain koukuttavaa. Aivan varmasti se synnyttää aivoissa samaa tai vastaavanlaista mielihyvähormonia kuin positiivisetkin tuntemukset ja kokemukset. Negatiivisuus on mahtavaa polttoainetta katkeruudelle ja siitä saa huippuhyvät kicksit, mutta pidemmän päälle se myrkyttää mielen ja ympäristön. Katkeruus valtaa elämässä leijonanosan.

Yhä joskus ajatukset ovat lipsahtaa samoille urille, mutta kiskon ne sieltä pois vaikka väkisin. Edes minun elämässä ei kaikki suju toiveiden mukaan enkä leijaile jatkuvassa ihanassa hurmostilassa. Välillä ottaa päähän, joskus isot, joskus pienet asiat. Olen opetellut olemaan välittämättä niistä, vaipumatta pahan mielen upottavaan suohon. Joiltakin se onnistuu luonnostaan, toisten on opeteltava. Ajatukset voi suunnata hyviin asioihin elämässä ja siten muodostaa myönteisen kehän: positiivinen ajattelu synnyttää positiivisia tuntemuksia ja positiiviset tuntemukset positiivisia tekoja ja positiiviset teot positiivisia ajatuksia ja niin edelleen. Ei, tämä ei ole minun itseni keksimä ajatusmalli. Se esitettiin jollain sihteerikurssilla vuosikymmeniä sitten. Minusta sitä voisi opettaa ihan koulussakin.

Ja jos ei positiivinen ajattelu auta, niin sitten voi syödä jotain hyvää ruokaa.

Päivät lyhenevät kovaa vauhtia Portugalissakin. Syyskuu on täällä pohjoisessa kulunut viileän tuulen saattelemana. Sadetta on saatu olemattoman vähän, silti aamuisin on usein ollut usvaista ja kosteaa. Henkinen valmistautuminen talveen alkaa. Tänään loppuu kesä ja alkaa syksy, kalenterin mukaan. Syksy ei ole yhtään pahaa aikaa, ei Suomessa, eikä Portugalissa. Otetaan mallia rannalla olevista ihmisistä: pysähdytään hetkeksi ja nautitaan siitä hyvästä mitä elämä meille antaa. Kyllä sillä on takataskussaan jokaiselle jotakin.