Vaalit

Makeita.

Seurasimme uutisointia Katalonian sunnuntaisista vaaleista epäuskon vallassa. Demokratia on usein abstrakti, tarpeeton käsite silloin kun se on itsestäänselvää. Vasta sitten kun siihen kajotaan, ymmärtää sen merkityksen.

Sunnuntaina käytiin vaaliuurnilla Portugalissakin ja huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. Parin viime viikon aikana käyty kunnalisvaalikampanja ei tosin ollut mitään hiljaista vaalimainosten jakelua kadunkulmissa. Ei ainakaan pikkukylällä, missä pääsystä kylän johtoon (Presidente de junta de freguesia) kamppaili kaksi veljestä, sattumoisin naapurin leskirouvan poikia. Kovaäänisillä varustetut autot partioivat kylän kaduilla pitkin päivää ja kailottivat asukkaille ilosanomaa uudesta muutoksesta ja uudesta elinvoimasta. ”Vai vai vai, o António vai ganhar!” vakuutti kylän ainoa laulajatähtönen rempseällä musiikilla Antónion voittavan. Ehdin saada sanoista selvää, sillä auto pysähtyi usein talomme kohdalla. Kyseinen vaaliehdokas kun asuu meitä vastapäätä.

Veljesten vaalimainokset autiotalon edessä. 

Naapurin leskirouvalle tilanne oli luonnollisesti hieman kiperä. Monet kyselivät häneltä kumpaa pojista hän aikoo äänestää. Kaikki jäivät ilman vastausta. Kun sitoutumattoman Antónion kannattajajoukko ajeli autokolonnalla katua pitkin, roikkui leskirouva ikkunassa heiluttelemassa sinistä lippua. Kun sosialistiveljen vastaava saattue teki ohimarssin puoli tuntia myöhemmin torvet töötäten, oli rouva vaihtanut pinkkiin lippuun. Yhden auton katolla heilui mikrofonin kanssa hemmo, joka vain ihmeen kaupalla pysyi siellä katolla eikä tippunut alas. Tööttäilyä, hurrausta, karnevaalimaista menoa! 

Olimme yhtenä iltana syömässä illallista, kun olohuoneen ikkunaan koputettiin rivakasti. Säikähdimme Carlosin kanssa, molemmille singahti heti mieleen parin aamun takainen herätys, kun joku tuli kertomaan että pari lehmäämme oli lähtenyt laitumelta omin luvin aamukävelylle. Aterimet tipahtivat lautaselle kun Carlos säntäsi ikkunaan. Joku tuuppasi hänelle kouraan vaalimainoksen ja lippiksen.

Huh mikä helpotus.

Viininkorjuun jälkeen. 

Toissalauantaina naapurimme António järjesti kylälle mahtavat juhlat; tarjolla oli grillattua possua ja caldo verde -keittoa, olut ja viini virtasi. Juhlimista tahdisti samainen vaalihitin tehnyt laulajatähtönen kahden tanssitytön kera. Väki söi, joi ja tanssi. Seurasimme tapahtumia, ja huomasin ajatusteni jotenkin urautuneen. Oli karkaileva pikkupoika, yksinään tanssiva nainen joka hädin tuskin pysyi pystyssä, mutta viinimukista ei läikkynyt pisaraakaan, sinne tänne säntäilevä vaaliehdokas ja keittiössä hääräävä vaimo, kepin kanssa kulkeva vanhempi herrasmies, vaaliehdokkaan äiti ja se laulajatähtönen kahden tanssityttönsä kera, lämmin syyskuinen yö ja tähtikirkas taivas.

Aivan oiva lähtöasetelma dekkarille. Pitäisi vaan päättää kuka hoitelee kenet päiviltä ja miksi. Huh. Pitäisiköhän välillä kirjoittaa vaikka jokin rakkaustarina? 

Olisin saanut itsekin äänestää näissä vaaleissa, jos olisin ymmärtänyt rekisteröityä kunnantalolla ajoissa. Se jäi tekemättä, joten neljän vuoden kuluttua uusi yritys.

Sitä en sitten tiedä, miksi joka kylälläkin pitää olla omat hallintoelimensä ja "presidenttinsä". 

Niin, voittiko António? Ei. Hän hävisi veljelleen 11 äänellä. Neljän vuoden kuluttua uusi yritys siis hänelläkin. 

Kylän laitamilla.