Alku

Tähän mennessä tapahtunutta: Tein päätöksen muuttaa elämääni niin, että minun olisi hyvä olla. Riitti loskassa rämpiminen, juna-asemalla värjöttely, miljoonaan asiaan repeäminen työpaikalla ja iltaisin kotona yksin nököttäminen. Pistin pikkuhiljaa toimeksi, vuokrasin asunnon Vila do Conden kaupungista Portugalissa ja hankin vastaavasti vuokralaisen Suomen asuntooni. Irtisanouduin kohtuullisen hyvästä työpaikastani hieman empien, pakko myöntää. Pakkasin tärkeimmät tavarat seitsemään pahvilaatikkoon ja lähetin ne Portugaliin. Lensin itse perässä syyskuun alussa, jolloin ilmat vielä olivat Suomen viime kesää lämpimämmät. Ensimmäiset pari viikkoa meni asuntoa varustaessa eli kirjaimellisesti ankaran shoppailun merkeissä. Tavarat, jotka Suomesta lähetin, oli purettu parissa tunnissa, ja totesin, että ei näillä varusteilla vielä ruokaa laitella. Keiton olisi voinut tehdä kyllä, kattila oli, mutta ei kauhaa eikä keittolautasia. Eikä paistinpannua esimerkiksi pihvien paistamiseen. Kaikkea ei kannattanut Suomesta lähettää.

Kävin siis joka päivä jossain paikassa ostoksilla, kunnes koossa oli keittiön keskeisimmät välineet, omat liinavaatteet vuokraemännän lainaamien tilalle, sohva ja kirjahylly sekä parvekkeella muutama ruukullinen mausteyrttejä. Muutoin vuokraamani asunto oli pääosin jo kalustettu, vain makuuhuoneiden patjat piti vaihtaa. Täällä kosteassa ilmanalassa ne tuppaavat nimittäin homehtumaan.

Ostoksilla käyminen otti jonkin verran voimille, sillä kannoin tai vedin ostoskärryssä melkein kaikki ostokset kilometrin päässä olevalta metroasemalta kotiin. Ajattelinkin, että syyskuun pidän lomaa ja lepään, ja heti lokakuun alussa alkaa kirjoitushommat, valokuvien järjestely ja uudet kuvausreissut. Sitä varten tänne tultiin, enkä lorvimaan. No, lokakuun 1. päivä koitti aurinkoisena, joten päätin mennä rannalle niin kauan kuin se vielä on mahdollista. Tänään, 2. lokakuuta, istun nyt koneen ääressä ja aloittelen tätä päiväkirjaa niin sanotusti yleisön pyynnöstä.  

Olen siis tehnyt sen mistä moni haaveilee – hyppäsin pois oravanpyörästä ja tein täydellisen elämänmuutoksen. Miksi? Koska halusin ja koska se oli mahdollista. Ihan vaan siksi. Ei mitään keski-iän kriisiä, vaan vapaus tehdä valintoja. En jäänyt odottamaan eläkkeelle pääsyä voidakseni tehdä sitä mitä haluan, eli kirjoittaa ja valokuvata ja asua uudelleen Portugalissa. Vietin täällä jo vuorotteluvapaavuoden, joten paikat olivat tutut, kieli jotenkuten hallussa ja ystäviä siellä täällä. Tänne tulo ei siis loppujen lopuksi ollut niin iso juttu. Isompi onkin se, miten saan täällä toimeentulon järjestettyä ajan mittaan. Jos en saa, pitänee palata häntä koipien välissä maitojunalla Suomeen. Aikaraja on asetettu ja pankkitilin saldo myötäilee sitä, tai päinvastoin. Aina on hyvä olla vähän paineita.

Välillä voi kuitenkin mennä rannalle kävelemään ja miettimään mitä tulikaan tehtyä. Tämä alku täällä on sujunut niin helposti, että melkein hirvittää.

Mies lukee rannalla sanomalehteä työviikon päätteeksi.