Pyykinkuivauksen haasteellisuus

Viime kirjoituksessa hehkuttamaani auringonlaskun hehkua ei ole päättyneellä viikolla pahemmin näkynyt. Vettä on tullut välillä varmaan samaan tahtiin kuin Suomessa, ja varsinkin öisin on melkoisen viileää. Kosteus tekee kylmästä vielä purevampaa. Parina iltana olen antanut periksi ja laittanut sähkölämmittimen päälle. Kaverini täällä ihmettelevät, kun en kestä kylmää, he ajattelevat minun olevan tottunut siihen. Koitan selittää, että meillä pohjoismaalaisilla ei ole latinoiden kuumaa verta lämmikkeenä. Ja että meillä päin taloja lämmitetään.

Sadesäällä on melkein turha pestä pyykkiä. Kyllä se kuivuu, mutta siihen voi mennä monta päivää. Vain hullu tai sellainen, jolla ei kertakaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa, kuivaa pyykkiään sisätiloissa. Sateella ilmankosteus on sitä luokkaa, että vaatekaapissa olevat kuivatkin vaatteet tuntuvat nihkeiltä. Siinä missä talvella Suomessa harkitaan ilmankostuttimen hankintaa, täällä ostoslistalla voi olla kosteudenpoistaja, joka on ilmastointilaitteen näköinen koje. Itse turvaudun kosteudenpoistopurkkeihin. Sellaisiin, joita Suomessa käytetään yleensä veneissä tai autotalleissa.

Tärkeää täällä on tuuletus. Jokaisena sateettomana päivänä ovet ja ikkunat auki, jotta ilma vaihtuu. Jos ei sitä tee, voi pian huomata katossa tai seinissä ikäviä harmaita pilkkuja tai lohjennutta maalia. Kun kulkee vanhojen talojen ohi, voi niiden avoimesta ikkunasta tai ovesta havaita happamenäitelän lemahduksen: hometta. Se on täällä yhtä normaali asia kuin lattialämmitys kylpyhuoneessa Suomessa. Ei sitä kaikissa taloissa ole, mutta ei se ole mitenkään poikkeuksellista. Kosteuteen ja sen lieveilmiöihin on totuttu, ja ne hyväksytään silloin kun ei muuta voi.

Asunnossani on pientä luksusta: lavandaria. Se on periaatteessa kuin lasitettu parveke, jossa on pesukone ja tilaa kuivata pyykit. Aamuaurinko lämmittää sen melkein saunaksi. Iltapäivällä nostan pyykkitelineen toiselle parvekkeelle. Aurinkoinen päivä onkin täällä yleinen pyykkipäivä, ja silloin pistetään lakanat liehumaan, kuka minnekin.

Kävin viikolla viemässä käsilaukun suutarille korjattavaksi. Suutari kysyi, mistä päin olen. Kun kerroin olevani Suomesta, hän tiesi heti että napapiiri kulkee Suomessa. Ja mistäkö hän sen tiesi? Hänellä on tuttava, joka asuu ja on töissä napapiirin tuntumassa. Eivät he koskaan ole tosin tavanneet. Ajattelin heti, että kyseessä on nettituttavuus. Ei suinkaan. Tämä muhkeaviiksinen suutari kertoi olevansa radioamatööri. Vielä on heitäkin.

Maanviljelijäystäväni toi tilaltaan chuchuja. Chuchu on vihreänkellertävä ja piikikäs trooppinen hedelmä, joka kasvaa köynnöksissä. Olen nähnyt niitä torilla ja kaupassa, mutta minulla ei ollut mitään tietoa mitä niillä tehdään. Nyt opin, että sitä käytetään kuin perunaa. Teimmekin siitä heti muusia rosamundien kanssa. Tuli hyvää. En olisi mausta arvannut, että se sisältää jotain muutakin kuin tuttua perunaa, trooppisesta hedelmästä puhumattakaan.

Huomenna suuntaan etelään, Albufeiraan, jossa veljeni perheineen on parhaillaan lomailemassa. Käyn kokemassa niin sanotun turistirysän. Siellä pitäisi olla vähän lämpimämpää. Täällä Vilassa alkoi nyt sataa, ja tätä vilukissaa vähän paleltaa. Talvella minulla on tapana, hotelleissa ollessani, laittaa lämmitys täyteen 30 asteeseen ja leikkiä olevani saunassa. Täällä kotona taidan aurinkoisena talvipäivänä pistää pyykkien sijasta tuolin lavandariaan, ja menen sinne lämmittelemään vähän niin kuin naapuritalon kissa, joka paistattelee päivää ikkunalaudalla.

Tai sitten vaan kiltisti lämmitän kotia sen verran mitä on tarpeen, kuten Suomessakin, ja yritän olla menettämättä yöunia sähkölaskua odotellessa.